
Tässä on tämänhetkinen lounassuosikkini. Erittäin maukas salaatti, nopea valmistaa, terveellinen ja vieläpä edullinen.
Käytän reseptiin mieluiten kevätsipulia, mutta jos sitä ei ole saatavilla, tähän sopii mainiosti myös tavallinen keltasipuli. Sipuli on tähän salaattiin liian voimakkaan makuista, joten siivutan sipulin erittäin ohueksi ja levittelen viipaleet leikkuulaudalle. Vartissa kitkeryys on enimmäkseen kadonnut. Jotkut kuulemma upottavat sipuliviipaleet veteen.
Tähän kannattaa uhrata se muutama kymmentä senttiä ylimääräistä ja ostaa hieman kalliimpaa purkkitonnikalaa. Makueron pystyy huomaamaan. Itse olen suosinut Abbaa.
Tonnikala-kidneypapu-salaatti (kevyt lounas kahdelle)
parempi purkki tonnikalapaloja öljyssä
tölkki kidney-papuja suolavedessä
useampi varsi kevätsipulia tai puolikas keltasipuli
hyvää extra virgin oliiviöljyä
merisuolaa
tuoretta jauhettua pippuria
reilusti chilijauhetta
Jos käytät tavallista sipulia, leikkaa erittäin ohuiksi siivuiksi ja anna levätä leikkuulaudalle levitettynä vartin verran. Tavallisen sipulin voi vain pilkkoa. Huuhtele kidney-pavut lävikössä ja ravistele vedet pois. Heitä tonnikalat öljyineen, huuhdellut kidney-pavut ja sipuli astiaan, perään runsaasti mausteita ja öljyä. Sekoita. Anna muhia hetki.
maanantai 23. maaliskuuta 2009
Tonnikala-kidneypapu-salaatti
Lähettänyt
Mikko
klo
20.17
0
kommenttia
Tunnisteet: kala, kevätsipuli, kidney, lounas, maidoton, oliiviöljy, sipuli, tonnikala
torstai 12. maaliskuuta 2009
Tom yum -keitto

Vietin marraskuun Thaimaassa ja sitä kautta löysin uusia mielenkiintoisia makuja. Söin lähes päivittäin lounaaksi Tom yum -keittoa, jota löytää jokaisesta pienimmästäkin kuppilasta. Siitä on paljon erilaisia variaatioita, ja turistien keskuudessa kanaversio tuntui olevan suosittu. Tässä versiossa on pelkkiä herkkusieniä.

Kotiin päästyäni aloin selvittää siihen tarvittavia ainesosia. Selvitystyö alkoi thai-ruuan aarreaitasta, Kasman sivuilta. Vaadittiin myös muutama reissu Vii Voaniin, että löysin ja sain kerättyä kaikki tarvittavat ainesosat.

Thai chili paste
Käytin ensimmäiseen keitokseeni kasvislientä, jota olen aiemmin käyttänyt surutta. Nyt kirjan Petos lautasella luettuani olen luopunut kokonaan valmiskasvisliemen käytöstä. Sen maku perustuu käytännössä kokonaan natriumglutamaattiin, englanniksi monosodium glutamate. Harhailuissani ajauduin Polkkapossun blogiin, jossa väitetään että nykyään edes Maggi-kasvisliemessä ei olisi MSG:tä. Maggin sivujen perusteella siitä löytyy silti ainakin aromivahvennetta E635 joka voimistaa muita makuja.
Se on tuo pahamaineinen MSG jota tuupataan ruokaan valtavia määriä kiinalaisissa ravintoloissa. MSG huijaa ihmisen makuaistia kuvittelemaan että ruuassa on umamia. MSG:tä on myös monissa tahnoissa, esimerkiksi thai chili pastea ostettaessa kannattaa olla tarkkana. Kuvassa olevassa brändissä ei ole MSG:tä.

Musta torvisieni
Tietysti MSG:n poisjättäminen hankaloittaa kokkaamista, koska umamin on synnyttävä oikeista raaka-aineista. Jotkut neuvovat pakastamaan itse keitettyä kasvislientä jääpalakuutioina, niin pitkälle en ole vielä päässyt. Itse keksin sujauttaa sekaan hieman kuivattuja mustia torvisieniä.


Sitruunaruoho
Ne tarvikkeet, joita ei saa hyvinvarustetusta ruokakaupasta, säilyvät hyvin, joten jatkuvaa ravaamista etnokauppoihin ei tarvita onneksi — tai valitettavasti — tarvita.

Galanga
Galanga oli varsin mielenkiintoinen uusi tuttavuus. Se kuuluu samaan sukuun inkiväärin kanssa. Molempia käytetään paljon itämaisessa lääketieteessä, inkivääriä pidetään kai jonkinlaisena luonnon antibioottina. Galangasta lähtee hienostunut tuoksu, jossa on vieno vivahdus desinfiointiaineen hajua. Galangaa on kuulemma käytetty aikoinaan Euroopassa mm. rakkauden nostattamiseen, mutta se on jostain syystä kadonnut jossain vaiheessa täältä kokonaan. Ehkä syynä oli lisääntynyt purismi.

Tamarindi
Tamarindi taas on hieman makea ja kirpeä hedelmä. Kasman mukaan kompressoitu tamarindin hedelmäliha säilyy käytännössä ikuisesti jos se säilytetään tiiviisti pakattuna. En ole toistaiseksi vielä ryhtynyt tuohon linkin takaa löytyvään sormilla näpertelyyn tamarindin liottamiseksi veteen, olen vain tiputtanut isomman kappaleen tamarindia keiton sekaan ja poiminut sitten ylijäämäkappaleet pois ennen syömistä. Pitääpä kokeilla tuotakin.
Tom yum -keitto (yhdelle hengelle)
5 kpl kuivattuja mustia torvisieniä
1 tuore tai 2 kuivattua kaffir-limetin lehteä
6 ohutta viipaletta kuorittua galangaa
ruokalusikallinen tamarindiä liuotettuna veteen
8 kpl birds eye -chiliä, kanta poistettuna
2 vartta sitruunaruohoa, muutama uloin kerros kuorittuna ja vinottain leikattuna
reilu teelusikka oikeaa thai chili pastea
sipuli
100 g herkkusieniä
tomaatti pilkottuna
kevätsipulia
limen mehu
suolaamiseen hyvää thai kalakastiketta
Chilejä ja sitruunaruohon palasia kannattaa hakata muutaman kerran veitsen tylpällä päällä, maut irtoavat paremmin.
Keiton haudutusta kaipaavat ainekset (torvisienet, kaffir-limetti, galanga, tamarindi, chilit, sitruunaruoho, thai chili paste, sipuli) vaan heitellään kattilaan ja annetaan hautua kannen alla. Jos tom yumin tekee esimerkiksi katkaravuista tai jostain lihasta, sitä keitetään pelkän sitruunaruohon kanssa liemessä, liha ja osa sitruunaruohosta otetaan pois, ja lopussa lisätään takaisin. Silloin sitruunaruohoa saa olla reilusti enemmän.
Kun alkaa haista hyvälle, sekaan voi heittää herkkusienet. Jossain vaiheessa herkusienet vaikuttavat lähes kypsiltä, ja silloin olisi hyvä tarkistaa keiton maku ja lisätä tarvittaessa kalakastiketta. Kannattaa valita kalakastike tarkasti, katso tarkemmin vihreän curryn ohjeestani.
Lopuksi juuri ennen tarjoilua sekaan heitetään tomaatti juuri ennen tarjoilua limen mehu. Kevätsipulin voi heittää keiton päälle kulhossa koristeeksi jos ei ole tullut viskanneeksi sitä aiemmin keiton sekaan.

Lähde: Hot and Sour Prawn Soup
Lähettänyt
Mikko
klo
14.35
5
kommenttia
Tunnisteet: bird's eye, galanga, gluteiiniton, herkkusieni, kaffir, kalakastike, keitto, kevätsipuli, lime, lounas, maidoton, musta torvisieni, sipuli, sitruunaruoho, tamarindi, thai chili paste, vegaani, vege
maanantai 5. marraskuuta 2007
Kurpitsa-enchilladat ja mole-kastike

Pitäisi varmaan keksiä näille ruokalajeille suomenkieliset nimet kun alkuperäisissä on väkisinkin pari ulkomaankielistä osaa. Tässä jatkoin kokkausta Veloenan vihannespalstan anneista. Sain myös isohkon kurpitsan, joka on sukua spaghettikurpitsoille.
Niissähän on sisällä paitsi kurpitsansiemeniä, myös spaghettia muistuttavaa rihmaa. Tässä lajikkeessa rihmastoa oli ilmeisesti vähemmän kuin oikeissa spaghettikurpisoissa. Rihmaston kulinaarisista kokeista kirjoitan vielä erikseen. Nyt kaavin sen vaan pois ja käytin kurpitsanlihan normaaleiden kurpitsojen tapaan.
Mole on syntisen suklainen kastike. 70% tummaa suklaata menee levyllinen, mitä nyt muutama pala katosi suuhun. Kastikkeen maku on syvä ja voimakas, eikä sitä tarvitse kauhoa enchiloiden päälle kovinkaan paljon.

Mole-kastike
3 punaista thai-chiliä
2 tl korianterinsiemeniä
1 tl seesaminsiemeniä
25 g mantelilastuja
5 mustapippuria
3 mausteneilikkaa
1 sipuli siivuina
3 kynttä valkosipulia
1 rkl kaakaojauhetta
400 g purkki tomaattimurskaa
ripaus kanelia
sokeria
150 ml kasvislientä
100 g 70% suklaata
Chilit, korianterinsiemenet, seesaminsiemenet, mantelit, pippurit ja neilikat murskataan huhmareessa ja paistetaan pari minuuttia ilman öljyä. Otetaan seos pois pannulta.
Paistetaan pannulla tilkassa öljyä sipuli, valkosipuli ja kaakaojauhe. Kaadetaan mausteseos ja kasvisliemi sekaan ja annetaan hautua 25 minuuttia. Sekoitetaan sauvasekoittimella. Suklaa raastetaan ja kaadetaan sekaan.

Kurpitsa-enchilladat
öljyä
kurpitsaa
purkki papumuhennosta tai mustapapuja
tuoretta korianteria
1 pieni punainen thai-chili
12 tortillaa
suolaa ja mustapippuria
koristeluun tuoretta korianteria, smetanaa, limelohkoja
Kurpitsat pilkotaan kuutioiksi ja pehmennetään uunissa. Kurpitsat kannattaa laittaa korkeareunaiseen vuokaan, pohjalle reilusti öljyä. Öljy lämmitetään ensin 200-asteisessa uunissa, sen jälkeen kurpitsoita 40 minuuttia välillä käännellen.
Alkuperäisessä ohjeessa kurpitsoiden sekaan sekoitettaisiin papumuhennosta, englanniksi refried beans. Oikaisin tässä vähän, koska en löytänyt papumuhennosta purkissa lähikaupastani. Verkosta löytyisi kyllä sille muutama resepti. Pesin purkillisen mustapapuja ja soseutin ne sauvasekoittimella. Sen jälkeen sekaan kurpitsat, tuoretta korianteria ja punaista chiliä ja sekoitetaan.
Kullekin tortillalätylle annostellaan seosta sen verran että lätty mahtuu siistille rullalle. Ladotaan lätyt uuninkestävään astiaan ja tyrkätään vajaaksi vartiksi uuniin.
Koristellaan korianterilla ja parilla lusikallisella mole-kastikketta. Tarjoillaan enchilladat limen ja smetanan kanssa. Itse käytin sitruunaa ja jugurttia, niitä sattui olemaan kaapissa.
Lähde: Accidental Vegetarian

Lähettänyt
Mikko
klo
12.53
6
kommenttia
Tunnisteet: chili, kaakao, kaneli, kasvisliemi, korianteri, kurpitsa, manteli, mustapapu, neilikka, pippuri, seesaminsiemenöljy, sipuli, suklaa, tomaattimurska, tortilla, valkosipuli, vegaani, vege
sunnuntai 16. syyskuuta 2007
Filonyytit portviinikastikkeella

Tutustuin filoon talvella. Siitä tehty mantelikäärme oli eräiden juhlien kohokohta. Ehkä sekin tulee tänne joskus. Tätä reseptiä kehuttiin Accidental Vegetarian -keittokirjan parhaaksi. Hyvää oli. Aikamoista näpräämistä tämä kyllä oli eikä täytekään ole maailman nopein valmistaa.
Täyte filonyyteille
200 g herkkusieniä (tavalliset puolikkaina, jättiläiset pienemmiksi pilkottuina)
1 kynsi valkosipulia
200 g purjosipulia huolellisesti pestynä ja suupaloiksi pilkottuna
250 g ricottaa
250 g täyskermaista juustoa
3 tomaattia pilkottuna ilman siemeniä ja kuorta
18 palaa valmista filotaikinaa
voisulaa
oliiviöljyä
suolaa
pippuria
vehnäjauhoja
Herkkusienet paistetaan valkopipulissa ja öljyssä mausteiden kera muutama minuutti ja sen jälkeen kuivataan.
Myös purjosipulin palat paistetaan.
Juustot sotketaan isossa kulhossa hyvin keskenään tasaiseksi puuroksi. Ohjeen mukaan sekoittamista helpottaa, jos kermajuustoa on lämmittänyt mikrossa. Itse puristelin kermajuuston paakut käsin.
Sienet ja purjosipuli sekoitetaan juuston sekaan. Täyte jääkaappiin jäähtymään ainakin pariksi tunniksi.
Uuni lämmitetään 200 asteeseen.
Nyytit tehdään yksi kerrallaan jauhotetulla pöydällä. Nyytteihin tulee pohjalle kolme kerrosta filo-levyistä. Jokaisen kerroksen väliin tulee voisulaa. Samoin kuin päällimmäisen levyn reunoille. Keskelle tulee täytettä, jonka jälkeen taikinan laidat kääritään kauniiksi nyytiksi. Nyytti nostetaan pellille ja voidellaan päältä.
Filo-taikina tuntuu palavan helposti, joten nyyttien kanssa saa olla todella varovainen. Ohjeellinen paistoaika on 25 minuuttia. Nyytin pitäisi muuttua kauniin kullanruskeaksi.

Portviinikastike
pullo vahvaa ja hyvää punaviiniä
sipuli viipaloituna
laakerinlehti
2 rkl oliiviöljyä
75 g herkkusieniä viipaloituna
2 kynttä valkosipulia
iso loraus portviiniä
2 dl kasvislientä
(25 g voita)
Pannuun viini ja laakerinlehti. Keittele viinistä reilu puolet pois. Siirrä viini syrjään. Paista valkosipuli, herkkusienet ja sipuli pannulla pehmeäksi. Kaada joukkoon iso loraus portviiniä ja keitä siitä puolet pois.
Kaada joukkoon punaviini ja kiehauta. Kaada joukkoon kasvisliemi ja kiehauta. Alkuperäisessä reseptissä kasvislientä oli vain puolet. Omaan makuuni siitä tuli liian makeaa. Hauduttele nestettä pois vartin verran. Itse tarjoilin kastikkeen kiinteässä muodossa. Jos haluaa pitää kastikkeen kosteampana, värin voi kirkastaa voilla.

Lähde: Accidental Vegetarian
Lähettänyt
Mikko
klo
9.51
0
kommenttia
Tunnisteet: aurinkokuivattu tomaatti, filo, herkkusieni, kermajuusto, laakerinlehti, portviini, punaviini, purjosipuli, pääruoka, ricotta, sipuli, valkosipuli, vege
Voimakas tomaattikastike
Voimakas tomaattikastike
1 dl oliiviöljyä
1 sipuli
1 varsiselleri
3 porkkanaa
2 kynttä valkosipulia
2 rkl tomaattipyreetä
2 prk tomaattimurskaa
1 dl kasvislientä
1 dl punaviiniä
suolaa
pippuria
Pehmennä sipuli, selleri, porkkana ja valkosipuli öljyssä. Lisää tomaattipyre ja keitä pari minuuttia, sen jälkeen tomaattimurska, liemi, viini ja mausteet. Kiehauta.
Hauduttele kastiketta tunti pari kannen alla miedolla lämmöllä.
Lähettänyt
Mikko
klo
9.47
0
kommenttia
Tunnisteet: gluteeniton, kastikepohja, kasvisliemi, maidoton, porkkana, punaviini, selleri, sipuli, tomaattimurska, tomaattipyre, valkosipuli, vegaani, vege
sunnuntai 9. syyskuuta 2007
Makea pähkinäwok

Tämä resepti syntyi joskus sattumalta kaapissa olleista aineksista.
Makea pähkinäwok
vihanneksia, esim. paprikaa, sipulia, porkkanaa, sokeriherneitä, papuja, mung-pavun ituja tai kesäkurpitsaa
valkosipulia
kuivattua chiliä
pippuria
tuoretta inkivääriä
cashew-pähkinöitä
seesaminsiemenöljyä
soijaöljyä
purkki ananasrenkaita tai paloja
nuudeleita (tässä riisinuudeleita)
loraus thai sweet chili -kastiketta
Paahdetaan cashew-pähkinät pannulla ilman öljyä. Wokataan vihanneksia ja mausteita seesaminsiemenöljyssä. Kun vihannekset ovat kypsiä, sekaan nuudelit ja sekoitetaan. Lisätään ananaspalat, pieni liraus ananasmehua ja thai sweet chili -kastiketta. Annetaan kiehua. Suolataan soijaöljyllä. Cashew-pähkinät heitetään sekaan ennen tarjoilua.
Lähettänyt
Mikko
klo
20.27
0
kommenttia
Tunnisteet: cashew, gluteeniton, inkivääri, kesäkurpitsa, mung, paprika, papu, porkkana, pääruoka, seesaminsiemenöljy, sipuli, soijaöljy, sokeriherne, sweet chili, tulinen, vegaani, vege
sunnuntai 26. elokuuta 2007
Fattoush

Ystävä löysi joulun alla kirjan Libanonin makuja ja ostin sen heti itselleni. En omista montaakaan keittokirjaa. Toinen kirjoittajista on Farougen ravintoloitsija.
Innostuin libanonilaistyyppisestä ruuasta niin paljon, että kokkasin siitä kokonaisen jouluaterian perheelleni — olin kutsunut vanhemmat ja sisarukset ensimmäisen kerran omaan kotiini. Kirja meni myös pukinkonttiin siskolle ja veljelle. Keittokirjan valokuvat ovat hyviä, ruoka näyttää herkulliselta ja myös maistuu siltä. Kirjan kuvien tyyli on lähellä omia ruokaotoksiani.
Tämä kirpeä salaatti on ollut toinen tämän kesän piknikien kestosuosikki.

Fattoush
4 tomaattia
kurkun puolikas
1 ruukku romanosalaattia
pari tuoretta sipulia varsineen
puolikas granaattiomena
6 retiisiä
pari paprikaa (mielellään eri värisiä)
puoli ruukkua villirucolaa
pita-leipää
Kastike
puoli nippua persiljaa pilkottuna
1 sitruunan mehu
7 rkl oliiviöljyä
2 tl sumakia
2 kynttä valkosipulia hienonnettuna
suolaa
omenaviinietikkaa
Pilko ainekset astiaan. Fattoushissa vihannespalaset ovat ovat hieman isompia kuin tabboulehissa jossa ne ovat pieniä.
Granaattiomenan siementen poistaminen on hidasta, työlästä ja sotkuista. Itse irroitin granaattiomenan siemeniä haarukalla tiskialtaassa olevaan lävikköön. Sen jälkeen siivosin siemenistä irti väliaineet.
Laita kastikainekset vaikka pieneen lasiin ja sekoita hyvin. Sekoita ainekset salaatin sekaan. Leipä paloitellaan ja heitetään salaatin sekaan. Voit myös käyttää krutonkeja. Itse olen viime aikoina jättänyt leivän pois.
Salaatti on vähän hapan eikä oikein säily yön yli syötävänä.


Sumak (englanniksi sumac) on kuivatuista marjoista tehty jauhe. Löysin sumakia Hämeentien etnokaupasta jossain Vii voanin lähistöllä.
(Lähde: Libanonin makuja)
perjantai 24. elokuuta 2007
Pasta bolognese

Benrope heitti haasteen: herkullinen kuva jauhelihakastikkeesta. En syö jauhelihaa, joten otin erivapauden käyttää soijarouhetta. Se kyllä näyttää ihan jauhelihalta. Hurjimmatkaan lihansyöjäystäväni eivät kykene erottamaan sitä myöskään maun perusteella.
Sain lihaversion reseptin 15 vuotta sitten ystävältäni Dadolta. Se on vuosien varrella muuttunut hyvin vähän. Avain on soijarouheen liottaminen punaviinissä ja kastikkeen hauduttaminen.

Aineet
4 kynttä valkosipulia
1 sipuli
3 porkkanaa
2 purkkia tomaattimurskaa
1 purkki tomaattipyreetä
mustapippuria
oreganoa
basilikaa
1-2 punaista chiliä
1 dl tummaa soijarouhetta
2 dl punaviiniä
neljäsosa kasvisliemikuutiosta
loraus kuumaa vettä
soijakastiketta
spagettia
(tuoretta basilikaa koristeluun)
Pilko sipuli ja porkkana pieniksi kuutioiksi ja siivuta valkosipuli. Kuullota hetki sipulia ja valkosipulia. Lisää porkkanat. Kun seos on vähän pehmennyt, tyhjennä pannu lautaselle.
Liota kasvisliemikuutio pieneen määrään kuumaa vettä ja kaada seos pannulle. Kaada päälle soijarouhe ja punaviini. Mausta lientä todella reilulla kädellä. Tarvitaan paljon chiliä, pippuria, oreganoa ja basilikaa ja suolaa. Soijakastike sopii hyvin soijarouheen suolaamiseen.

Keittele keskilämmöllä pikkuhiljaa välillä sekoittaen kunnes neste katoaa kokonaan pois. Tarkista loppuvaiheessa maku. Tässä vaiheessa soijarouheen pistävän maun pitää olla peittynyt mausteiden taakse. Seos maistuu sellaisenaan hyvältä.
Lisää porkkana-sipuli-seos. Sekoita ja paista hetki öljyssä. Lisää tomaattimurska ja tomaattipyree. Anna hautua mahdollisimman pitkään, vähintään vartti.
Keitä spagetti runsaassa runsaasti suolatussa ja öljytyssä vedessä. Öljy ehkäisee kuohaa. Suola ehkäisee spagetin omaa suolaa liukenemasta keitinveteen. Kaada spagetti lävikköön ja lirauta päälle oliiviöljyä.

Lähettänyt
Mikko
klo
14.07
3
kommenttia
Tunnisteet: basilika, chili, haaste, italialainen, maidoton, oregano, pasta, porkkana, punaviini, pääruoka, sipuli, soijarouhe, spagetti, tomaattimurska, tomaattipyre, tulinen, valkosipuli, vegaani, vege
maanantai 20. elokuuta 2007
Savulohipasta

kokeilin reseptiä ensimmäistä kertaa korvaamalla kuohukerman kasvisrasvasekoitteella. ei tietenkään yhtä hyvää, mutta ihan syötävää ja terveellisempää.
300 g kylmäsavustettua lohta (suosin norjalaista merilohta)
kuivapastaa (tagliatelle)
2 dl purkki gogreen ruokaa (alkuperäisessä reseptissä kuohukermaa)
loraus valkoviiniä
liraus konjakkia
sipuli
cayenne-pippuria
tuoretta pippurirouhetta
(merisuolaa)
aloita pistämällä pasta kiehumaan.
kun pasta kiehuu, valmista kastike. kuullota sipuli. heitä päälle kermavalmiste, valkoviini ja konjakki. lisää viipaloitu lohi. kiehauta 10 minuuttia. lisää mausteet ja pasta. lohi on luultavasti sen verran suolaista, että ylimääräistä suolaa ei tarvita.
(lähde: jyrki sukula: kaikilla mausteilla)
Lähettänyt
Mikko
klo
14.18
2
kommenttia
Tunnisteet: cayennepippuri, kala, kerma, konjakki, kylmäsavulohi, lohi, lounas, maidoton, pasta, pääruoka, sipuli, valkoviini
perjantai 17. elokuuta 2007
Mango-keittobanaani -curry

1 keittobanaani
2 tl kurkumaa
1 tl mustia sipulinsiemeniä (nigella)
1 sipuli
1 kuivattu pieni punainen chili
reilusti kuivattuja currynlehtiä (tai 25 tuoretta)
3 cm palanen tuoretta inkivääriä
1 tuore vihreä chili (kuvassa punaista) siemenistä puhdistettuna
4 dl soijajugurttia
kasvisöljyä paistamiseen
suolaa
tässä on hauskan keltainen, tulinen ja makea lounascurry. keittobanaania löytyy silloin tällöin esim. hämeentien vii voanista. samalla voi ostaa sieltä nigellansiemenet.
keittobanaani leikataan ohuehkoiksi viipaleiksi ja keitetään suolavedessä ja teelusikallisessa kurkumaa noin 10 minuuttia.
paista mustia sipulinsiemeniä pienessä määrässä öljyä pari minuuttia. lisää sipuli, punainen chili, currynlehdet ja suolaa. paista 5 minuuttia jatkuvasti sekoittaen kunnes sipuli on läpikuultavaa.
lisää inkivääri ja vihreä chili ja paista minuutti lisää.
lisää loppu kurkumasta, sekoita hyvin ja ota mausteseos pois levyltä. lisää hiljakseen soijajugurtti, mangot ja keittobanaani. kastike takaisin levylle ja keitä hetki.
tarjoillaan naan-leivän tai riisin kanssa.
lähde: accidental vegetarian
Lähettänyt
Mikko
klo
17.07
1 kommenttia
Tunnisteet: chili, curry, gluteeniton, inkivääri, keittobanaani, lounas, maidoton, mango, nigella, pääruoka, sipuli, soijajugurtti, tulinen, vegaani, vege
sunnuntai 12. elokuuta 2007
Huevos rancheros

yhdelle hengelle
3 munaa
tuoretta korianteria
2 tortillaa
salsa
puolikas kesäkurpitsa
sipuli
puolikas paprika
pari valkosipulinkynttä
pari chiliä
loraus paseerattua tomaattia
ensin valmistetaan salsa. pilko ainekset mahdollisimman pieneksi silpuksi. paistetaan hetki pannulla. lisätään paseerattua tomaattia sitomaan aineet keskenään. aineiden ei ole tarkoitus lillua tomaatissa.
aika pian voi tehdä keskelle reiän kananmunille. heitetään sekaan ja kansi päälle. odotetaan, että munat ovat valmiita.
lämmitetyn tortillalätyn sisään puolet munasta ja salsasta. päälle tuoretta korianteria. tulisuutta voi lisätä chilikastikkeella.
Lähettänyt
Mikko
klo
18.41
0
kommenttia
Tunnisteet: aamiainen, kananmuna, kesäkurpitsa, korianteri, krapula, maidoton, sipuli, tortilla, vege