Näytetään tekstit, joissa on tunniste kapris. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kapris. Näytä kaikki tekstit

tiistai 18. syyskuuta 2007

Salad nicoise



Alkuperäisessä reseptissä lukee sun-blushed tomatos. Reseptejä orjallisesti noudattavana henkilönä eteen tuli tenkkapoo. Lähikaupoistani ei löytynyt tällaista tuotetta. Onneksi Stockan hyllystä löytyi viimein sun-kissed tomatos. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, auringon pusuttelemien ja auringon punastamien tomaattien lisäksi samaa tavaraa myydään ilmeisesti myös auringon siunaamina ja semi-kuivattuina tomaatteina. Googlesta löytyi myös ohjeet uunissa kuivaamiseen.

Toinen alkuperäisen reseptin raaka-aine on little gem lettuce, toiselta nimeltään sucrine. Tässä vaiheessa kyllästyin jo snobbailuun ja käytin tavallista ruukkusalaattia.

Italialainen salaattikastike
1 kananmunan keltuainen
1 tl erikoishienoa sokeria
1 tl dijon-sinappia
1,25 dl oliiviöljyä
4/5 sitruunan mehu
50 ml valkoviinietikkaa
tuoreita oreganon lehtiä


Ensin sekoitetaan keltuaista sauvasekoittimella. Heitetään sekaan sokeri, sinappi, ja hieman suolaa ja pippuria. Sekoitetaan vähän lisää. Jatketaan sekoittamista sauvasekoittimella ja valutetaan hitaasti sekaan ensin oliiviöljy, sitten etikka ja lopuksi sitruunamehu. Lisätään pilkotut oreganonlehdet.





Salad Nicoise
ruukkusalaatti
200 g keitettyjä uusia perunoita
200 g keitettyjä papuja
100 g kapriksia purkissa
3 keitettyä munaa
150 g auringon pusuttelemia tomaatteja
18 vihreää oliivia
suolaa ja pippuria


Perunat, kaprikset ja pavut sekoitetaan astiassa. Lautaselle asetellaan salaatti, päälle sekoitusta astiasta. Päälle salaattikastiketta, jonka päälle kananmuna, oliivit ja tomaatit kauniisti aseteltuna.

Lähde: Accidental Vegetarian

sunnuntai 9. syyskuuta 2007

Turskaa ruskistetussa voissa kera kapriksen ja persiljan



Ruoka ei ollut poikkeuksellisen hyvää ja nopealla otoksella en saanut turskasta edes kovin kauniin näköistä. Tämä olkoon siis varoitus. Onko kukaan onnistunut tekemään turskasta hyvää?

Turskaa ruskistetussa voissa kera kapriksen ja persiljan
turskafileitä
vehnäjauhoja
reilusti kaprista
persiljaa
sitruunan mehu
70 g voita
suolaa
pippuria


Turska maustetaan suolalla ja pippurilla ja leivitetään kevyesti. Paistetaan nopeasti kuumalla pannulla rasvassa. Kun kalalla on kauniinruskea kuori, siirretään fileet pois pannulta ja madalletaan lämpöä.

Voi heitetään pannulle, annetaan vähän värjääntyä. Sekaan kapris ja persilja, annetaan voin ruskistua. Pannu pois liedeltä ja päälle sitruunamehu. Kaadetaan kastike turskafileiden päälle.





Lähde: Jamie Oliver: Naked Chef

perjantai 24. elokuuta 2007

Paistettu halloumi ja kapriskastike



Halloumi on hauska juusto. Se säilyttää muotonsa paistettaessa ja grillattaessa. Siitä voi tehdä jopa jälkiruokaa. Tätä versiota olen tainnut tehdä jokaiselle kesän piknikille. Nopeaa valmistaa ja herkullista. Kannattaa tarjoilla lämpimänä. Tietenkin aika rasvaista.

neljälle hengelle

Paistettu halloumi
2 pakettia halloumia
jauhoja
cayenne-pippuria


Kastike
sitruunan mehu
1 tl dijon-sinappia
1 kynsi valkosipulia pieneksi silputtuna
10 kaprista ja 1 tl nestettä
1 rkl valkoviinietikkaa
kourallinen tuoretta korianteria pilkottuna
kourallinen tuoretta persiljaa pilkottuna


Sekoita lautasella jauhoihin cayenne-pippuria. Itse laitan cayennea reilulla kädellä. Kirpeä kastike ja tulinen halloumi sopivat tosi hyvin yhteen. Seos on lievästi punaiseen vivahtava. Alkuperäisen ohjeen mukaan cayennea laitetaan aika vähän. Silloin cayennea ei käytännössä erota jauhon seasta. Leivitä halloumipalat vetelemällä niitä edestakaisin jauhossa.

Paista halloumit kuumalla pannulla (levyn asento 4) öljyssä. Ainoa vaikea osa reseptissä on mitoittaa öljy oikein. Liikaa öljyä ja leivite menee mössöksi. Liian vähän öljyä ja pinnasta ei tule kauniin ruskea. Halloumien ei siis pidä lillua
öljyssä.

Kastike valmistetaan sekoittamalla kastikkeen ainekset hyvin keskenään.

(Lähde: Accidental Vegetarian)