
Tämä blogi on erinäisistä syistä ollut pidemmällä tauolla, ja nyt on aika aktivoitua uudelleen. Mikä olisikaan parempi tapa kuin aloittaa kuin Siskot kokkaa -blogin Nellen kommenteissa esittämästä ruokahaasteesta, ruokahaasteistahan tämän blogin taival oikeastaan lähti liikkeellekin.
Kilpailun tehtävänä oli rynnätä lähikauppaan, ostaa vihannes tai hedelmä joka löytyy numerolla 42, ja kokata siitä ruokaa vaalean kalan lisukkeeksi. Lähin kauppani josta viitsin ostaa kalaa on Stockmann, joten sinne siis, Stockmannilta kun olisi saattanut löytyä myös joku haastava eksoottinen hedelmä numerolta 42. Numerolla 42 oli kuitenkin persikka, ja omituista kyllä, persikkaa ei ollut myynnissä. Omin luvin vaihdoinkin siis ainesosan nektariiniksi, sehän muistuttaa persikkaa — lisäksi se löytyy numerolta 43.
Hain inspiraatiota verkon resepteistä, ja tämä resepti vaikutti hyvältä. Kokeilin salsaa sekä kuhan että siian kanssa, ja kuha toimi selvästi paremmin.
Nektariini-minttu-salsa
muutama kypsä nektariini
4 ruokalusikallista punaista paprikaa
2 ruokalusikallista kevätsipulia
1 ruokalusikallinen ruohosipulia
1 pieni tuore jalapeno
reilu satsi tuoretta hienottua minttua
pari ruokalusikallista limen mehua
jauhettua pippuria
Ainekset hienoksi ja sekoitetaan.
Kuhaan saa laittaa molemmille puolille suolaa, pippuria ja vähän sitruunaa, kala grillataan mielellään grillipannulla ja tarjoillaan lautasella salsan ja sitrunaviipaleen kera. Lisukkeena oli grillattu kesäkurpitsa.
Alkuperäinen resepti kevyt piti sisällään voissa paistettua valkosipulia, maistoin koekeittiössä, mutta jätin sen pois turhan raskaana. Maku ilman näitä oli yllättävän maukas ja pirteä, kalaan tuli ihan uutta meininkiä. Resepti sopii erinomaisest kevään alkuun!
keskiviikko 11. maaliskuuta 2009
Kuhaa nektariini-minttu-salsalla
Lähettänyt
Mikko
klo
15.52
2
kommenttia
Tunnisteet: haaste, jalapeno, kala, kevätsipuli, kuha, lime, minttu, nektariini, paprika, pääruoka, ruohosipuli, salsa, sitruuna
tiistai 13. marraskuuta 2007
Purjokääryleet

Filolla saa aikaiseksi todella maistuvia kääryleitä. Tämä kastikkeen ja purjokääryleen yhdistelmä oli täydellinen. Kokeilin kastiketta muidenkin kääryleiden kanssa, mutta maku ei ollut ollenkaan yhtä hyvä.
Purjokääryleet (kahdelle)
2 purjosipulia hyvin pestynä
1 kynsi valkosipulia viipaloituna
2 levyä filo-taikinaa
75 g voisulaa
oliiviöljyä
suolaa ja pippuria
vesikrassia tarjoiluun
Lämmitä uuni 220-asteiseksi ja tyrkkää uuniin reilusti öljyä astiassa. Leikkaa purjon paksu osa kahdeksi pätkäksi noin 10 cm.
Ohjeessa käsketään heittämään purjot astiaan, maustamaan ja sen jälkeen lisäämään valkosipuli. Öljy on kuitenkin niin kuumaa, että valkosipuli paistui heti poroksi. Jättäisin valkosipulit ehkä jopa kokonaan pois. Astia takaisin uuniin kunnes purjot ovat pehmeitä, noin 5 minuuttia.
Anna purjojen jäähtyä. Itse käytin jääkaappia. Kuori purjosta uloin kerros. Yleensä uloimman kuoren alta saattaa löytyä likaa, joten sitä voi joutua vähän huuhtomaan. Mutta varovaisesti, ettei maku katoa.
Kieritä purjot filo-taikinan sisään. Purjot ovat sen verran pieniä, että puolikas arkki filoa riittää mainiosti yhdelle purjolle. Filo-taikinaa tulee helposti useampi arkki kerrallaan ja ainakin minulle tuli houkutus pistää samalla pari arkkia päällekäin. Jos arkkeja on useampia, sisin saattaa jäädä vähän raa'aksi. Kääryleet tungetaan uuniin kunnes ne ovat kauniin ruskeita, noin 8-10 minuuttia.
Tarjoillaan asettamalla lautaselle vesikrassia, kaksi purjokäärylettä ja päälle dijon-tomaatti -kastiketta.
Dijon-tomaatti -kastike
1 sitruunan mehu
40 g dijon-sinappia
1 kynsi valkosipulia hienonnettuna
75 ml extra virgin oliiviöljyä
tuoretta ruohosipulia pilkottuna
25 g auringon pusuttelemia tomaatteja pilkottuna (sun-blessed, semi-sun-dried, sun-kissed tomatoes)
Sekoitetaan sitruunamehu ja dijon keskenään. Lisätään valkosipuli ja sotketaan joukkoon öljy. Lisätään myös ruohosipuli ja tomaatti, jonka jälkeen maustetaan sopivasti.
(Lähde: Accidental Vegetarian)

Lähettänyt
Mikko
klo
0.00
10
kommenttia
Tunnisteet: alkupala, aurinkokuivattu tomaatti, dijon, filo, purjosipuli, ruohosipuli, sitruuna, valkosipuli, vege, vesikrassi
tiistai 18. syyskuuta 2007
Salad nicoise

Alkuperäisessä reseptissä lukee sun-blushed tomatos. Reseptejä orjallisesti noudattavana henkilönä eteen tuli tenkkapoo. Lähikaupoistani ei löytynyt tällaista tuotetta. Onneksi Stockan hyllystä löytyi viimein sun-kissed tomatos. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, auringon pusuttelemien ja auringon punastamien tomaattien lisäksi samaa tavaraa myydään ilmeisesti myös auringon siunaamina ja semi-kuivattuina tomaatteina. Googlesta löytyi myös ohjeet uunissa kuivaamiseen.
Toinen alkuperäisen reseptin raaka-aine on little gem lettuce, toiselta nimeltään sucrine. Tässä vaiheessa kyllästyin jo snobbailuun ja käytin tavallista ruukkusalaattia.
Italialainen salaattikastike
1 kananmunan keltuainen
1 tl erikoishienoa sokeria
1 tl dijon-sinappia
1,25 dl oliiviöljyä
4/5 sitruunan mehu
50 ml valkoviinietikkaa
tuoreita oreganon lehtiä
Ensin sekoitetaan keltuaista sauvasekoittimella. Heitetään sekaan sokeri, sinappi, ja hieman suolaa ja pippuria. Sekoitetaan vähän lisää. Jatketaan sekoittamista sauvasekoittimella ja valutetaan hitaasti sekaan ensin oliiviöljy, sitten etikka ja lopuksi sitruunamehu. Lisätään pilkotut oreganonlehdet.

Salad Nicoise
ruukkusalaatti
200 g keitettyjä uusia perunoita
200 g keitettyjä papuja
100 g kapriksia purkissa
3 keitettyä munaa
150 g auringon pusuttelemia tomaatteja
18 vihreää oliivia
suolaa ja pippuria
Perunat, kaprikset ja pavut sekoitetaan astiassa. Lautaselle asetellaan salaatti, päälle sekoitusta astiasta. Päälle salaattikastiketta, jonka päälle kananmuna, oliivit ja tomaatit kauniisti aseteltuna.
Lähde: Accidental Vegetarian
Lähettänyt
Mikko
klo
10.54
1 kommenttia
Tunnisteet: aurinkokuivattu tomaatti, dijon, gluteeniton, kapris, maidoton, munakoiso, oliivi, oregano, papu, salaatti, sitruuna, vege
maanantai 10. syyskuuta 2007
Marinoitua puna-ahventa ja oliivipestoa rucola-pedillä

Kalaa Jamien tapaan jatkuu. Tällä kertaa reseptiä on tuunattu puuttuvien ainesosien vuoksi enemmän. Alkuperäinen kala on x, mutta korvasin sen punasimpulla eli jonka kauppanimi on puna-ahven (engl. rose fish). Tiesittekö, että puna-ahven ei ole sukua ahvenelle? Googlesta tuntuu löytyvän puna-ahvenelle lähinnä EU:n varoituksia, reseptejä ei juurikaan.
Marinadi
tuoretta korianteria (alkuperäisessä reseptissä oreganoa)
1/2 sitruunan mehu
1/2 kynsi valkosipulia
2 rkl oliiviöljyä
Jauhetaan valkosipuli ja korianteri morttelissa mössöksi. Lisätään oliiviöljy ja sitruunamehu. Levitetään kalan päälle ja annetaan seisoa hetki. Tarjoillaan rucola-pedin päällä oliivipeston kanssa. En oikein pidä mustista oliiveista, joten korvasin ne vihreillä. Tästä tuli yllättävän hyvää mutta kuten kuvasta näkyy, vähän pliisun väristä.
Oliivipesto
kourallinen hyviä vihreitä oliiveja (alkuperäisessä reseptissä mustia)
peruna
juuri jauhettua mustapippuria
2 rkl oliiviöljyä
Muussataan peruna haarukalla. Peruna ja puolet oliiveista sekoitetaan mössöksi sauvasekoittimella. Toinen puoli oliiveistä pilkotaan pieneksi veitsellä ettei pesto näytä vauvanruualta. Joukkoon oliiviöljyä ja mustapippuria.
Lähde: Jamie Oliver: Naked Chef
Lähettänyt
Mikko
klo
15.27
2
kommenttia
Tunnisteet: gluteeniton, kala, korianteri, maidoton, oliivi, peruna, puna-ahven, pääruoka, sitruuna, valkosipuli
sunnuntai 9. syyskuuta 2007
Turskaa ruskistetussa voissa kera kapriksen ja persiljan

Ruoka ei ollut poikkeuksellisen hyvää ja nopealla otoksella en saanut turskasta edes kovin kauniin näköistä. Tämä olkoon siis varoitus. Onko kukaan onnistunut tekemään turskasta hyvää?
Turskaa ruskistetussa voissa kera kapriksen ja persiljan
turskafileitä
vehnäjauhoja
reilusti kaprista
persiljaa
sitruunan mehu
70 g voita
suolaa
pippuria
Turska maustetaan suolalla ja pippurilla ja leivitetään kevyesti. Paistetaan nopeasti kuumalla pannulla rasvassa. Kun kalalla on kauniinruskea kuori, siirretään fileet pois pannulta ja madalletaan lämpöä.
Voi heitetään pannulle, annetaan vähän värjääntyä. Sekaan kapris ja persilja, annetaan voin ruskistua. Pannu pois liedeltä ja päälle sitruunamehu. Kaadetaan kastike turskafileiden päälle.

Lähde: Jamie Oliver: Naked Chef
Yrttitonnikala

Muuallakin on keitetty Jamien ohjeiden mukaan, joten tässä tulee oma lempireseptini Jamielta.
Yrttitonnikala
1 kuivattu chili
1 rkl koriateria
1/2 kynsi valkosipulia
tuoretta basilikaa silputtuna
tuoretta korianteria silputtuna
suolaa ja pippuria
1 sitruunan mehu
1-4 pihviä tonnikalaa
Todella nopea ja herkullinen resepti tonnikalalle. Tonnikalan paistamisessa avain on jättää se sisältä kunnolla punaiseksi. Muuten se maistuu purkkitonnikalalle.
Korianteri ja chili jauhetaan morttelissa. Siirretään jauho astiaan. Perään valkosipuli, basilika, korianteri, sitruunanmehu. Maustetaan suolalla ja pippurilla.
Tonnikalapihvit maustetaan suolalla ja pippurilla, valellaan yrttiseoksella ja paistetaan.
Jamie kehottaa tarjoilemaan salaatin tai keitettyjen perunoiden kanssa. Tässä kesäkurpitsaa ja aurinkokuivattuja tomaatteja.
Lähde: Jamie Oliver: The Naked Chef
Lähettänyt
Mikko
klo
20.18
2
kommenttia
Tunnisteet: basilika, chili, gluteeniton, kala, korianteri, pääruoka, sitruuna, tonnikala, valkosipuli
sunnuntai 26. elokuuta 2007
Fattoush

Ystävä löysi joulun alla kirjan Libanonin makuja ja ostin sen heti itselleni. En omista montaakaan keittokirjaa. Toinen kirjoittajista on Farougen ravintoloitsija.
Innostuin libanonilaistyyppisestä ruuasta niin paljon, että kokkasin siitä kokonaisen jouluaterian perheelleni — olin kutsunut vanhemmat ja sisarukset ensimmäisen kerran omaan kotiini. Kirja meni myös pukinkonttiin siskolle ja veljelle. Keittokirjan valokuvat ovat hyviä, ruoka näyttää herkulliselta ja myös maistuu siltä. Kirjan kuvien tyyli on lähellä omia ruokaotoksiani.
Tämä kirpeä salaatti on ollut toinen tämän kesän piknikien kestosuosikki.

Fattoush
4 tomaattia
kurkun puolikas
1 ruukku romanosalaattia
pari tuoretta sipulia varsineen
puolikas granaattiomena
6 retiisiä
pari paprikaa (mielellään eri värisiä)
puoli ruukkua villirucolaa
pita-leipää
Kastike
puoli nippua persiljaa pilkottuna
1 sitruunan mehu
7 rkl oliiviöljyä
2 tl sumakia
2 kynttä valkosipulia hienonnettuna
suolaa
omenaviinietikkaa
Pilko ainekset astiaan. Fattoushissa vihannespalaset ovat ovat hieman isompia kuin tabboulehissa jossa ne ovat pieniä.
Granaattiomenan siementen poistaminen on hidasta, työlästä ja sotkuista. Itse irroitin granaattiomenan siemeniä haarukalla tiskialtaassa olevaan lävikköön. Sen jälkeen siivosin siemenistä irti väliaineet.
Laita kastikainekset vaikka pieneen lasiin ja sekoita hyvin. Sekoita ainekset salaatin sekaan. Leipä paloitellaan ja heitetään salaatin sekaan. Voit myös käyttää krutonkeja. Itse olen viime aikoina jättänyt leivän pois.
Salaatti on vähän hapan eikä oikein säily yön yli syötävänä.


Sumak (englanniksi sumac) on kuivatuista marjoista tehty jauhe. Löysin sumakia Hämeentien etnokaupasta jossain Vii voanin lähistöllä.
(Lähde: Libanonin makuja)
perjantai 24. elokuuta 2007
Paistettu halloumi ja kapriskastike

Halloumi on hauska juusto. Se säilyttää muotonsa paistettaessa ja grillattaessa. Siitä voi tehdä jopa jälkiruokaa. Tätä versiota olen tainnut tehdä jokaiselle kesän piknikille. Nopeaa valmistaa ja herkullista. Kannattaa tarjoilla lämpimänä. Tietenkin aika rasvaista.
neljälle hengelle
Paistettu halloumi
2 pakettia halloumia
jauhoja
cayenne-pippuria
Kastike
sitruunan mehu
1 tl dijon-sinappia
1 kynsi valkosipulia pieneksi silputtuna
10 kaprista ja 1 tl nestettä
1 rkl valkoviinietikkaa
kourallinen tuoretta korianteria pilkottuna
kourallinen tuoretta persiljaa pilkottuna
Sekoita lautasella jauhoihin cayenne-pippuria. Itse laitan cayennea reilulla kädellä. Kirpeä kastike ja tulinen halloumi sopivat tosi hyvin yhteen. Seos on lievästi punaiseen vivahtava. Alkuperäisen ohjeen mukaan cayennea laitetaan aika vähän. Silloin cayennea ei käytännössä erota jauhon seasta. Leivitä halloumipalat vetelemällä niitä edestakaisin jauhossa.
Paista halloumit kuumalla pannulla (levyn asento 4) öljyssä. Ainoa vaikea osa reseptissä on mitoittaa öljy oikein. Liikaa öljyä ja leivite menee mössöksi. Liian vähän öljyä ja pinnasta ei tule kauniin ruskea. Halloumien ei siis pidä lillua
öljyssä.
Kastike valmistetaan sekoittamalla kastikkeen ainekset hyvin keskenään.
(Lähde: Accidental Vegetarian)
Lähettänyt
Mikko
klo
21.27
2
kommenttia
Tunnisteet: alkupala, cayennepippuri, dijon, halloumi, itämainen, kapris, korianteri, lisuke, persilja, piknik, pääruoka, sitruuna, valkosipuli, vege
sunnuntai 19. elokuuta 2007
Marinoitu nieriä ja hunaja-jalapeno -tartar

kahdelle miehelle
tämä on kalareseptien lempparini. nieriä on lohensukuinen kala, ei tosin ihan yhtä rasvainen. resepti löytyi kun ostin nieriää alennuksesta ja oli pakko keksiä mitä ihmettä nieriästä voisi tehdä. osallistun tällä reseptillä elokuun ruokahaasteeseen.
marinadi
1 nieriäfilee (jätä nahka ylle)
1,5 dl oliiviöljyä
1,5 dl sitruunamehua
1,5 dl valkoviiniä
3 shalottisipulia hienonnettuna
2 rkl tuoretta basilikaa hienonnettuna
1 rkl jauhettua korianteria
jauhettua pippuria
jauhettua merisuolaa
tartar
0.5 dl majoneesia
1 rkl dijon-sinappia
1 rkl pilkottua ruohosipulia
1 rkl hienonnettua jalapenoa (purkista käy)
2 rkl hienonnettua suolakurkkua
2 rkl hienonnettua sipulinvartta
1 rkl sitruunamehua
1 rkl juoksevaa hunajaa
marinadi. ripottele suolaa nieriän pinnalle. sekoita muut ainekset keskenään astiassa. asettele nieriä astiaan nahka ylöspäin ja huljuttele. vartin päästä käännä nieriä ympäri. toisen vartin päästä nieriä on valmis grillipannulle tai grillille. käytän itse mielelläni parilapannua. paistan ensin pintapuolen ja sen jälkeen nahkapuolen.
tartar syntyy kun ainekset sekoitetaan hyvin keskenään.
kyytipojaksi sopii grillattu bataattti.
lähde: nunavut's truly wild arctic char recipes
Lähettänyt
Mikko
klo
16.19
6
kommenttia
Tunnisteet: basilika, dijon, gluteeniton, grilli, haaste, hunaja, jalapeno, kala, maidoton, majoneesi, nieriä, pääruoka, ruohosipuli, shalotti, sinappi, sipulinvarsi, sitruuna, suolakurkku, valkoviini