
Tämä on juustoleipä on yksi luottoresepteistäni, toiminut monta kertaa erittäin hyvin sivistyneen illallisen alkupalana. Voi valmistaa hyvissä ajoin etukäteen. Yksi leipä per ruokailija on varsin täyttävää.
Juustoleipä
1,5 cm pätkä chevre'tä per ruokailija
paahdettuja seesaminsiemeniä
punaista chiliä, siemenet poistettuna ja pieneksi silputtuna
kourallinen tuoretta minttua silputtuna
juoksevaa hunajaa
isoa täysin vaaleaa paahtoleipää
oliiviöljyä
loraus valkoviiniä
mangosäilykettä
suolaa
koristeluun rucolaa
Uuni lämmitetään 120 asteiseksi. Leivistä leikataan reunat pois, ja jäljelle jäävän leivän pitäisi olla mahdollisimman iso ja pyöreähkö, että juusto mahtuu sen päälle eikä tursua yli. Leiville roiskitaan vähän oliiviöljyä ja laitetaan paistetaan uunissa kuiviksi, mutta kuitenkin niin että leivät eivät muuta väriä.
Kun uuni lämpiää ja leivät paistuvat, voi sekoittaa leivän päälle tulevan seoksen eli paahdetut seesaminsiemenet, minttu ja chili.
Seuraavaksi valmistellaan leivät. Vesi juoksemaan mahdollisimman kuumalle. Kastele veitsi kuumalla vedellä. Leikkaa chevre'stä n. 1,5 cm paksuisia siivuja. Pese ja kuumenna veitsi ennen jokaista leikkausta.
Liruta hunajasta spiraali toiselle puolelle juustosiivua siten että hunaja juuri ja juuri peittää koko juuston. Dippaa juuston hunajoitu puoli seesaminsiemen-minttu-chili -seoksessa.
Mangokastike tehdään soseuttamalla mangosäilykettä. Käytän itse sauvasekoitinta. Sekaan loraus valkoviiniä ja hieman suolaa.
Ennen tarjoilua lämmitän leipiä 200-asteisessa uunissa pienen hetken. Alkuperäisessä ohjessa mainitaan myös grilli. Tämän vaiheen kanssa kannattaa olla tarkkana! Juusto ei saa missään nimessä alkaa sulaa!
Tarjoiltaessa lautaselle pieni lammikko mangokastiketta, päälle ricolaa ja näiden päälle juustoleipä.
Lähde: Accidental Vegetarian
keskiviikko 11. maaliskuuta 2009
Juustoleipä
Lähettänyt
Mikko
klo
21.42
4
kommenttia
Tunnisteet: chevre, chili, hunaja, mango, minttu, oliiviöljy, paahtoleipä, rucola, seesaminsiemen, valkoviini
maanantai 5. marraskuuta 2007
Kurpitsa-enchilladat ja mole-kastike

Pitäisi varmaan keksiä näille ruokalajeille suomenkieliset nimet kun alkuperäisissä on väkisinkin pari ulkomaankielistä osaa. Tässä jatkoin kokkausta Veloenan vihannespalstan anneista. Sain myös isohkon kurpitsan, joka on sukua spaghettikurpitsoille.
Niissähän on sisällä paitsi kurpitsansiemeniä, myös spaghettia muistuttavaa rihmaa. Tässä lajikkeessa rihmastoa oli ilmeisesti vähemmän kuin oikeissa spaghettikurpisoissa. Rihmaston kulinaarisista kokeista kirjoitan vielä erikseen. Nyt kaavin sen vaan pois ja käytin kurpitsanlihan normaaleiden kurpitsojen tapaan.
Mole on syntisen suklainen kastike. 70% tummaa suklaata menee levyllinen, mitä nyt muutama pala katosi suuhun. Kastikkeen maku on syvä ja voimakas, eikä sitä tarvitse kauhoa enchiloiden päälle kovinkaan paljon.

Mole-kastike
3 punaista thai-chiliä
2 tl korianterinsiemeniä
1 tl seesaminsiemeniä
25 g mantelilastuja
5 mustapippuria
3 mausteneilikkaa
1 sipuli siivuina
3 kynttä valkosipulia
1 rkl kaakaojauhetta
400 g purkki tomaattimurskaa
ripaus kanelia
sokeria
150 ml kasvislientä
100 g 70% suklaata
Chilit, korianterinsiemenet, seesaminsiemenet, mantelit, pippurit ja neilikat murskataan huhmareessa ja paistetaan pari minuuttia ilman öljyä. Otetaan seos pois pannulta.
Paistetaan pannulla tilkassa öljyä sipuli, valkosipuli ja kaakaojauhe. Kaadetaan mausteseos ja kasvisliemi sekaan ja annetaan hautua 25 minuuttia. Sekoitetaan sauvasekoittimella. Suklaa raastetaan ja kaadetaan sekaan.

Kurpitsa-enchilladat
öljyä
kurpitsaa
purkki papumuhennosta tai mustapapuja
tuoretta korianteria
1 pieni punainen thai-chili
12 tortillaa
suolaa ja mustapippuria
koristeluun tuoretta korianteria, smetanaa, limelohkoja
Kurpitsat pilkotaan kuutioiksi ja pehmennetään uunissa. Kurpitsat kannattaa laittaa korkeareunaiseen vuokaan, pohjalle reilusti öljyä. Öljy lämmitetään ensin 200-asteisessa uunissa, sen jälkeen kurpitsoita 40 minuuttia välillä käännellen.
Alkuperäisessä ohjeessa kurpitsoiden sekaan sekoitettaisiin papumuhennosta, englanniksi refried beans. Oikaisin tässä vähän, koska en löytänyt papumuhennosta purkissa lähikaupastani. Verkosta löytyisi kyllä sille muutama resepti. Pesin purkillisen mustapapuja ja soseutin ne sauvasekoittimella. Sen jälkeen sekaan kurpitsat, tuoretta korianteria ja punaista chiliä ja sekoitetaan.
Kullekin tortillalätylle annostellaan seosta sen verran että lätty mahtuu siistille rullalle. Ladotaan lätyt uuninkestävään astiaan ja tyrkätään vajaaksi vartiksi uuniin.
Koristellaan korianterilla ja parilla lusikallisella mole-kastikketta. Tarjoillaan enchilladat limen ja smetanan kanssa. Itse käytin sitruunaa ja jugurttia, niitä sattui olemaan kaapissa.
Lähde: Accidental Vegetarian

Lähettänyt
Mikko
klo
12.53
6
kommenttia
Tunnisteet: chili, kaakao, kaneli, kasvisliemi, korianteri, kurpitsa, manteli, mustapapu, neilikka, pippuri, seesaminsiemenöljy, sipuli, suklaa, tomaattimurska, tortilla, valkosipuli, vegaani, vege
tiistai 23. lokakuuta 2007
Mustapapu-munakoiso-chilikastike

Useampi viikko on vierähtänyt edellisestä merkinnästä. Syyskiireet ovat ajaneet tarjoamaan ruokavieraille tuttuja ja turvallisia kokonaisuuksia. Hävettää tunnustaa, mutta lounaalla on turvauduttu jopa pakastepizzoihin.
Tässä kuitenkin viime metreillä ehdokkaani lokakuun ruokahaasteeseen. Pääruokia on mukana muitakin, mutta tietysti jälkiruokien kanssa on vaikea kilpailla. Muistakaahan käydä äänestämässä parasta ruokaa!
Mustapapu-munakoiso-chilikastike
öjyä
1 isohko munakoiso pilkottuna isohkoiksi kuutioiksi
1 punasipuli
5 valkosipulinkynttä
3 tuoretta punaista thai-chiliä
2 purkkia tomaattimurskaa (400 g)
1 tl jauhettua korianteria
ripaus jauhettua kuminaa
ripaus jauhettua kanelia
laakerinlehti
purkki mustapapuja (nettopaino 400 g, papuja 190 g)
2 rkl raastettua tummaa 70% suklaata
suolaa
pippuria
(tarjoiluun juustoraastetta tai smetanaa)

Paista munakoisopalat öljyssä pehmeiksi, ehkä noin 5 minuuttia. Ota pois pannulta ja kuivaa talouspaperilla.
Paista samalla pannulla sipuli ja valkosipuli. Kun sipuli ja valkosipuli on pehmeää, lisää chili ja paista viisi minuuttia.
Lisää tomaattimurska, korianteri, kumina, kaneli, laakerinlehti ja munakoiso. Hauduta viisi minuuttia.
Lisää pavut, mausta ja keitä vartti. Sekoita suklaa. Alkuperäisessä reseptissä suositellaan tarjoiltavaksi juustoraasteen tai smetanan kanssa. Itse käytin riisiä.

(Lähde: Accidental Vegetarian)
Lähettänyt
Mikko
klo
23.09
6
kommenttia
Tunnisteet: chili, gluteeniton, kaneli, korianteri, kumina, laakerinlehti, maidoton, munakoiso, mustapapu, punasipuli, pääruoka, suklaa, tomaattimurska, valkosipuli, vegaani, vege
sunnuntai 16. syyskuuta 2007
Pavut tomaattikastikkeessa

Pavut tomaattikastikkeessa
2,5 dl tomaattikastiketta
450 g papuja
iso loraus oliiviöljyä
4 kynttä valkosipulia
reilusti timjamia
reilusti suolaa
reilusti pippuria
Kuumenna uuni 170 asteeseen ja kuumenna siellä öljy.
Keitä papuja runsassuolaisessa vedessä neljä minuuttia.
Tiputa valkosipuli kuumaan öljyyn ja heti perään tomaattikastike ja pavut. Tähän tarvitaan tavallista voimakkaamman makuista tomaattikastiketta ja todella runsaasti mausteita. Alkuperäisessä ohjeessa ei ole timjamia ja siitä jäi puuttumaan jotain. Ensi kerralla taidan kokeilla sen tilalla chiliä. En olisi uskonut, kuinka paljon suolaa ja pippuria tähän on pakko laittaa ettei maistu aivan mauttomalta.
Lähde: Accidental Vegetarian
Lähettänyt
Mikko
klo
9.33
0
kommenttia
Tunnisteet: chili, gluteeniton, lisuke, maidoton, papu, timjami, tomaatikastike, vegaani, vege
sunnuntai 9. syyskuuta 2007
Yrttitonnikala

Muuallakin on keitetty Jamien ohjeiden mukaan, joten tässä tulee oma lempireseptini Jamielta.
Yrttitonnikala
1 kuivattu chili
1 rkl koriateria
1/2 kynsi valkosipulia
tuoretta basilikaa silputtuna
tuoretta korianteria silputtuna
suolaa ja pippuria
1 sitruunan mehu
1-4 pihviä tonnikalaa
Todella nopea ja herkullinen resepti tonnikalalle. Tonnikalan paistamisessa avain on jättää se sisältä kunnolla punaiseksi. Muuten se maistuu purkkitonnikalalle.
Korianteri ja chili jauhetaan morttelissa. Siirretään jauho astiaan. Perään valkosipuli, basilika, korianteri, sitruunanmehu. Maustetaan suolalla ja pippurilla.
Tonnikalapihvit maustetaan suolalla ja pippurilla, valellaan yrttiseoksella ja paistetaan.
Jamie kehottaa tarjoilemaan salaatin tai keitettyjen perunoiden kanssa. Tässä kesäkurpitsaa ja aurinkokuivattuja tomaatteja.
Lähde: Jamie Oliver: The Naked Chef
Lähettänyt
Mikko
klo
20.18
2
kommenttia
Tunnisteet: basilika, chili, gluteeniton, kala, korianteri, pääruoka, sitruuna, tonnikala, valkosipuli
perjantai 24. elokuuta 2007
Pasta bolognese

Benrope heitti haasteen: herkullinen kuva jauhelihakastikkeesta. En syö jauhelihaa, joten otin erivapauden käyttää soijarouhetta. Se kyllä näyttää ihan jauhelihalta. Hurjimmatkaan lihansyöjäystäväni eivät kykene erottamaan sitä myöskään maun perusteella.
Sain lihaversion reseptin 15 vuotta sitten ystävältäni Dadolta. Se on vuosien varrella muuttunut hyvin vähän. Avain on soijarouheen liottaminen punaviinissä ja kastikkeen hauduttaminen.

Aineet
4 kynttä valkosipulia
1 sipuli
3 porkkanaa
2 purkkia tomaattimurskaa
1 purkki tomaattipyreetä
mustapippuria
oreganoa
basilikaa
1-2 punaista chiliä
1 dl tummaa soijarouhetta
2 dl punaviiniä
neljäsosa kasvisliemikuutiosta
loraus kuumaa vettä
soijakastiketta
spagettia
(tuoretta basilikaa koristeluun)
Pilko sipuli ja porkkana pieniksi kuutioiksi ja siivuta valkosipuli. Kuullota hetki sipulia ja valkosipulia. Lisää porkkanat. Kun seos on vähän pehmennyt, tyhjennä pannu lautaselle.
Liota kasvisliemikuutio pieneen määrään kuumaa vettä ja kaada seos pannulle. Kaada päälle soijarouhe ja punaviini. Mausta lientä todella reilulla kädellä. Tarvitaan paljon chiliä, pippuria, oreganoa ja basilikaa ja suolaa. Soijakastike sopii hyvin soijarouheen suolaamiseen.

Keittele keskilämmöllä pikkuhiljaa välillä sekoittaen kunnes neste katoaa kokonaan pois. Tarkista loppuvaiheessa maku. Tässä vaiheessa soijarouheen pistävän maun pitää olla peittynyt mausteiden taakse. Seos maistuu sellaisenaan hyvältä.
Lisää porkkana-sipuli-seos. Sekoita ja paista hetki öljyssä. Lisää tomaattimurska ja tomaattipyree. Anna hautua mahdollisimman pitkään, vähintään vartti.
Keitä spagetti runsaassa runsaasti suolatussa ja öljytyssä vedessä. Öljy ehkäisee kuohaa. Suola ehkäisee spagetin omaa suolaa liukenemasta keitinveteen. Kaada spagetti lävikköön ja lirauta päälle oliiviöljyä.

Lähettänyt
Mikko
klo
14.07
3
kommenttia
Tunnisteet: basilika, chili, haaste, italialainen, maidoton, oregano, pasta, porkkana, punaviini, pääruoka, sipuli, soijarouhe, spagetti, tomaattimurska, tomaattipyre, tulinen, valkosipuli, vegaani, vege
perjantai 17. elokuuta 2007
Mango-keittobanaani -curry

1 keittobanaani
2 tl kurkumaa
1 tl mustia sipulinsiemeniä (nigella)
1 sipuli
1 kuivattu pieni punainen chili
reilusti kuivattuja currynlehtiä (tai 25 tuoretta)
3 cm palanen tuoretta inkivääriä
1 tuore vihreä chili (kuvassa punaista) siemenistä puhdistettuna
4 dl soijajugurttia
kasvisöljyä paistamiseen
suolaa
tässä on hauskan keltainen, tulinen ja makea lounascurry. keittobanaania löytyy silloin tällöin esim. hämeentien vii voanista. samalla voi ostaa sieltä nigellansiemenet.
keittobanaani leikataan ohuehkoiksi viipaleiksi ja keitetään suolavedessä ja teelusikallisessa kurkumaa noin 10 minuuttia.
paista mustia sipulinsiemeniä pienessä määrässä öljyä pari minuuttia. lisää sipuli, punainen chili, currynlehdet ja suolaa. paista 5 minuuttia jatkuvasti sekoittaen kunnes sipuli on läpikuultavaa.
lisää inkivääri ja vihreä chili ja paista minuutti lisää.
lisää loppu kurkumasta, sekoita hyvin ja ota mausteseos pois levyltä. lisää hiljakseen soijajugurtti, mangot ja keittobanaani. kastike takaisin levylle ja keitä hetki.
tarjoillaan naan-leivän tai riisin kanssa.
lähde: accidental vegetarian
Lähettänyt
Mikko
klo
17.07
1 kommenttia
Tunnisteet: chili, curry, gluteeniton, inkivääri, keittobanaani, lounas, maidoton, mango, nigella, pääruoka, sipuli, soijajugurtti, tulinen, vegaani, vege
Bataattisalaatti

400 g kuorittua bataattia ohuina siivuina
kasvisöljyä
chilijauhoa
tuore minttu
200 g rucolaa
3 shalottisipulia
merisuolaa
pippuria
kastike
punainen chili
4 rkl soijaöljyä
1 limen mehu
1 tl hienoa sokeria
sekoita chilijauhe, suola ja pippuri öljyyn. dippaa bataattiviipaleet ja paista pannulla.
sekoita keskenään hienonnetut kastikeainekset.
lisää salaattiastiaan shalottisipuli, rucola ja minttu. lisää päälle salaattikastike ja sekoita. bataattiviipaleet asetellaan rucolan päälle.
inspiraatio: accidental vegetarian
ruokavieraat
maija-leena
sunnuntai 12. elokuuta 2007
Ananas-bataatti -purilainen

kasvisöljyä
600 g bataattia kuorittuna ja paloiteltuna
pari punaista chiliä
timjami
4 kynttä valkosipulia
tuore ananas 8 viipaleena (mehu talteen)
1 punasipuli
punainen paprika
75 g tuoretta kuumassa vedessä säikäytettyä okraa
tuoretta korianteria
merisuolaa ja mustapippuria
curry-kastike
3 rkl curry-tahnaa
tölkki kookosmaitoa
desi kasvislientä
uuniin 225 'C lämpöä. öljyä pellille ja pelti uuniin. kun öljy on kuumaa,
lisää bataatit. lisää suola, pippuri, timjami, chilit ja valkosipuli.
kuumenna kunnes pehmeitä, puolisen tuntia. sekoita välillä.
paista ananakset ja jätä ne mehuunsa.
paista sipuli ja paprika pannulla. lisää bataatit. paista hetki, kunnes
bataatit alkavat vähän hajota.
sekaan vähän curry-kastiketta, okraa ja korianteria. anna kiehua hetki.
lämmitä ananasviipaleita hetki uunissa. rakenna ananaksesta hampurilaisia
joissa on välissä vihannessekoitusta. koristele lautanen currykastikkeella.
inspiraatio: accidental vegetarian
Lähettänyt
Mikko
klo
19.04
1 kommenttia
Tunnisteet: ananas, bataatti, chili, gluteeniton, kookosmaito, korianteri, maidoton, okra, paprika, punasipuli, pääruoka, vegaani, vege