
Ystävä löysi joulun alla kirjan Libanonin makuja ja ostin sen heti itselleni. En omista montaakaan keittokirjaa. Toinen kirjoittajista on Farougen ravintoloitsija.
Innostuin libanonilaistyyppisestä ruuasta niin paljon, että kokkasin siitä kokonaisen jouluaterian perheelleni — olin kutsunut vanhemmat ja sisarukset ensimmäisen kerran omaan kotiini. Kirja meni myös pukinkonttiin siskolle ja veljelle. Keittokirjan valokuvat ovat hyviä, ruoka näyttää herkulliselta ja myös maistuu siltä. Kirjan kuvien tyyli on lähellä omia ruokaotoksiani.
Tämä kirpeä salaatti on ollut toinen tämän kesän piknikien kestosuosikki.

Fattoush
4 tomaattia
kurkun puolikas
1 ruukku romanosalaattia
pari tuoretta sipulia varsineen
puolikas granaattiomena
6 retiisiä
pari paprikaa (mielellään eri värisiä)
puoli ruukkua villirucolaa
pita-leipää
Kastike
puoli nippua persiljaa pilkottuna
1 sitruunan mehu
7 rkl oliiviöljyä
2 tl sumakia
2 kynttä valkosipulia hienonnettuna
suolaa
omenaviinietikkaa
Pilko ainekset astiaan. Fattoushissa vihannespalaset ovat ovat hieman isompia kuin tabboulehissa jossa ne ovat pieniä.
Granaattiomenan siementen poistaminen on hidasta, työlästä ja sotkuista. Itse irroitin granaattiomenan siemeniä haarukalla tiskialtaassa olevaan lävikköön. Sen jälkeen siivosin siemenistä irti väliaineet.
Laita kastikainekset vaikka pieneen lasiin ja sekoita hyvin. Sekoita ainekset salaatin sekaan. Leipä paloitellaan ja heitetään salaatin sekaan. Voit myös käyttää krutonkeja. Itse olen viime aikoina jättänyt leivän pois.
Salaatti on vähän hapan eikä oikein säily yön yli syötävänä.


Sumak (englanniksi sumac) on kuivatuista marjoista tehty jauhe. Löysin sumakia Hämeentien etnokaupasta jossain Vii voanin lähistöllä.
(Lähde: Libanonin makuja)