perjantai 24. elokuuta 2007

Pasta bolognese



Benrope heitti haasteen: herkullinen kuva jauhelihakastikkeesta. En syö jauhelihaa, joten otin erivapauden käyttää soijarouhetta. Se kyllä näyttää ihan jauhelihalta. Hurjimmatkaan lihansyöjäystäväni eivät kykene erottamaan sitä myöskään maun perusteella.

Sain lihaversion reseptin 15 vuotta sitten ystävältäni Dadolta. Se on vuosien varrella muuttunut hyvin vähän. Avain on soijarouheen liottaminen punaviinissä ja kastikkeen hauduttaminen.


  


Aineet

4 kynttä valkosipulia
1 sipuli
3 porkkanaa
2 purkkia tomaattimurskaa
1 purkki tomaattipyreetä
mustapippuria
oreganoa
basilikaa
1-2 punaista chiliä
1 dl tummaa soijarouhetta
2 dl punaviiniä
neljäsosa kasvisliemikuutiosta
loraus kuumaa vettä
soijakastiketta
spagettia
(tuoretta basilikaa koristeluun)


Pilko sipuli ja porkkana pieniksi kuutioiksi ja siivuta valkosipuli. Kuullota hetki sipulia ja valkosipulia. Lisää porkkanat. Kun seos on vähän pehmennyt, tyhjennä pannu lautaselle.

Liota kasvisliemikuutio pieneen määrään kuumaa vettä ja kaada seos pannulle. Kaada päälle soijarouhe ja punaviini. Mausta lientä todella reilulla kädellä. Tarvitaan paljon chiliä, pippuria, oreganoa ja basilikaa ja suolaa. Soijakastike sopii hyvin soijarouheen suolaamiseen.





Keittele keskilämmöllä pikkuhiljaa välillä sekoittaen kunnes neste katoaa kokonaan pois. Tarkista loppuvaiheessa maku. Tässä vaiheessa soijarouheen pistävän maun pitää olla peittynyt mausteiden taakse. Seos maistuu sellaisenaan hyvältä.

Lisää porkkana-sipuli-seos. Sekoita ja paista hetki öljyssä. Lisää tomaattimurska ja tomaattipyree. Anna hautua mahdollisimman pitkään, vähintään vartti.

Keitä spagetti runsaassa runsaasti suolatussa ja öljytyssä vedessä. Öljy ehkäisee kuohaa. Suola ehkäisee spagetin omaa suolaa liukenemasta keitinveteen. Kaada spagetti lävikköön ja lirauta päälle oliiviöljyä.



3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kastike täytyy laittaa ehdottomasti kokeiluun, ehkäpä sitten pääsisi sinuiksi soijarouheen kanssa. Jotenkin ajatus vain tökkii, vaikka maku on kyllä ihan hyvä. Tervetuloa muuten ruokablogien ihmeelliseen maailmaan :) Todella hyvännäköinen blogi ja ennenkaikkea hyvän kuuloisia reseptejä!

Alceste kirjoitti...

Soijarouheen liottaminen punaviinissä? Cool, täytyypä tosiaan kokeilla... mikä lie hyväksi katsottu liottamisaika?

Mikko kirjoitti...

Kiitos, Sohvi! En kyllä itsekään nykyään käytä soijarouhetta kovin usein. Toisaalta jauheliha ei kyllä innosta juuri sen enempää. Tässä saa olla aikamoinen velho, että huomaa ettei ole käytetty oikeaa jauhelihaa.

Alcaste, itse lioittelin eli keittelin soijarouhetta sen aikaa että tuo reilu 2 dl punaviiniä haihtui pois. Lopputulos näytti suurin piirtein kypsältä jauhelihalta. Siihen meni varmaan reilu 10 minuuttia. Ohje vaikuttaa tuolta osin hieman epäselvältä, pitääpä muuttaa sen verran että selväksi.