tiistai 18. syyskuuta 2007

Salad nicoise



Alkuperäisessä reseptissä lukee sun-blushed tomatos. Reseptejä orjallisesti noudattavana henkilönä eteen tuli tenkkapoo. Lähikaupoistani ei löytynyt tällaista tuotetta. Onneksi Stockan hyllystä löytyi viimein sun-kissed tomatos. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, auringon pusuttelemien ja auringon punastamien tomaattien lisäksi samaa tavaraa myydään ilmeisesti myös auringon siunaamina ja semi-kuivattuina tomaatteina. Googlesta löytyi myös ohjeet uunissa kuivaamiseen.

Toinen alkuperäisen reseptin raaka-aine on little gem lettuce, toiselta nimeltään sucrine. Tässä vaiheessa kyllästyin jo snobbailuun ja käytin tavallista ruukkusalaattia.

Italialainen salaattikastike
1 kananmunan keltuainen
1 tl erikoishienoa sokeria
1 tl dijon-sinappia
1,25 dl oliiviöljyä
4/5 sitruunan mehu
50 ml valkoviinietikkaa
tuoreita oreganon lehtiä


Ensin sekoitetaan keltuaista sauvasekoittimella. Heitetään sekaan sokeri, sinappi, ja hieman suolaa ja pippuria. Sekoitetaan vähän lisää. Jatketaan sekoittamista sauvasekoittimella ja valutetaan hitaasti sekaan ensin oliiviöljy, sitten etikka ja lopuksi sitruunamehu. Lisätään pilkotut oreganonlehdet.





Salad Nicoise
ruukkusalaatti
200 g keitettyjä uusia perunoita
200 g keitettyjä papuja
100 g kapriksia purkissa
3 keitettyä munaa
150 g auringon pusuttelemia tomaatteja
18 vihreää oliivia
suolaa ja pippuria


Perunat, kaprikset ja pavut sekoitetaan astiassa. Lautaselle asetellaan salaatti, päälle sekoitusta astiasta. Päälle salaattikastiketta, jonka päälle kananmuna, oliivit ja tomaatit kauniisti aseteltuna.

Lähde: Accidental Vegetarian

1 kommentti:

Molla kirjoitti...

Hehei, hyvä kun törmäsin tänne! Sisko kaipaili Nizzan salaatin reseptiä viikonlopuksi, mutta tämä näyttää paljon paremmalta ja toisaalta yksinkertaisemmalta kuin se ohje, mikä mulla oli. Luuletko että ihan perinteiset aurinkokuivatut tomaatit ei käy..?

Toisaalta tuo uunissa kuivaaminen ei vaikuttanut vaikealta, ja olishan se hyvä joululahjaideakin... Millasiakohan tomaatteja siihen kannattais käyttää?